Taidetta Häme-Pirkanmaa alueelta Murikkaan!

2022-09-11T15:02:57+03:0012.06.2020|Ajankohtaista|

Syksyllä, 17.10.2020, avataan Murikka-opistoon kuvataide- ja harrastetöistä perinteinen näyttely. Viime vuonna Murikassa nautittiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen upeista töistä. Mukana oli mm. valokuvia, maalauksia, piirustuksia, runotauluja, punontatöitä, metalli- ja puutöitä.


Tänä vuonna näyttely kootaan Häme-Pirkanmaan alueelta. Meillä kaikilla on hieno mahdollisuus saada omat työt esille ja vaikka myytyä. Olen varma, että täältä löytyy käsistään käteviä ja taiteellista silmää omaavia Teollisuusliittolaisia. Tämä Korona-viruksen aiheuttama poikkeuksellinen aikakin saattaa herättää uinuvia taiteilijoita ja käsityöläisiä.
Käsillä tekeminen ja oman elämänsä taiteilijaksi ryhtyminen voi toimia terapiana vaikeina aikoina. Jos on joutunut kohtaamaan lomautuksia tai irtisanomisia, niin mielekäs tekeminen antaa voimaa jaksaa kaiken yli. Tehkää ja luokaa uutta. Osa meistä on töitään ehkä aiemminkin esitellyt muille, tai jopa myynyt, osa ei ehkä vielä ole uskaltanut.
Toivon, että nyt näytetään mitä me Häme-Pirkanmaalla osataan ja annetaan työt muidenkin nähtäväksi. Unelmani on, että kun syksyllä on aika rakentaa näyttely, olisi töitä annettu näyttelyyn sen verran runsaasti, että Murikka-opiston vitriinit ja seinät täyttyvät.


Töiden kokoamisen hoitavat aluetoimistot Tampereella ja Hämeenlinnassa. Pakatkaa työt hyvin, jotta ne kestävät kuljetuksen ja muistakaa nimet mukaan pakkauksiin.
Tämä on meidän vuosi. Tehdään syksystä upea ja toivotaan, että päästään yhdessä viettämään hauska valtakunnallinen kulttuuriviikonloppu Murikassa toistemme seurasta ja kädentaidon helmistä nauttien. Tähän Teollisuusliitto tarjoaa meille mahdollisuuden. Näyttely on Murikassa talven yli esillä, 26.2.2021 asti, siihen on siis mahdollista tutustua uudestaan jokaisella kurssilla johon ehtii talven aikana osallistua.


Johanna Helminen, Kulttuuri-ja vapaa-aikajaoston jäsen, Häme-Pirkanmaa

Go to Top