Hyvää päivää!
Olen Arttu Jokikota ja asun perheeni kanssa Hämeenlinnassa. Kaupungista onkin meidän perheelle muodostunut vuosien aikana erittäin rakas kotikunta. Kotoisin olen pieneltä, noin 2000 hengen paikkakunnalta nimeltä Humppila. Pienen lapsen isänä harrastukset ovat vähissä vapaa-ajalla tällä hetkellä, mutta laulaminen on lähellä sydäntä ja kriitikkona oma lapsi on mitä oivallisin.
Vuoden alusta aloitin valittuna Hämeenlinnan SSAB:n työntekijöiden työsuojeluvaltuutetuksi. Näin suuren henkilöstöryhmän edustajana tehtäväni on kokopäiväinen. Ennen valintaani työsuojeluvaltuutetuksi olin tehtaan kiinteistöhuollossa LVI-asentajana ja toimin työsuojeluasiamiehenä.
Tehtävässäni olen pyrkinyt painottamaan, että henkilöstön tarpeet ja toivomukset tulee ottaa huomioon työturvallisuuteen liittyvässä päätöksenteossa ja kehitystyössä. Työsuojelu on yhteistyötä, jossa paras mahdollinen lopputulos voidaan saavuttaa mielestäni ainoastaan laadukkaalla ja onnistuneella yhteistyöllä ja kuuntelemalla työntekijää. Myös oman ammattitaidon kehittäminen työturvallisuuden saralla on minulle erittäin tärkeää, jotta voin edustaa minut valinneita mahdollisimman hyvin.
Kevät on ollut meille kaikille varmasti vähintäänkin haastava johtuen vallitsevasta poikkeustilasta, joka aiheuttanee kuormitusta jokaisen henkilökohtaiselle jaksamiselle niin työssä kuin kotona. Poikkeustila on korostanut mielestäni entisestään työsuojelun merkitystä työpaikoilla, koska henkilöstön jaksaminen, nopeasti muuttuneet työtavat ja -menetelmät tuovat oman kuormituksensa. Kaiken toiminnan taustalla pitää kuitenkin muistaa, että katse ylös ja yhdessä me kyllä tästä selvitään!
Hyvää kevättä!
Tai päättynyttä syksyä, alkoiko meillä talvi koskaan Hämeessä?