AY-elämää koronan varjossa

2022-09-11T15:19:59+03:0007.05.2020|Ajankohtaista|
Marika Ilola

Kukapa olisi arvannut maaliskuun alussa tehdyllä AY- klubiristeilyllä miten maailma mullistuisi muutamassa viikossa. Kokoontumiskieltoja, etäkouluja, valtavasti lomautuksia ja irtisanomisia. Tuolloin maaliskuun alussa vielä naureskelimme, että koko epidemia vaikuttaa kaukaiselta eikä välttämättä iskisi Suomeen lainkaan. Kuinka väärässä olimmekaan.

Itselleni AY-toiminta on elämän suola. Kokouksia, tapaamisia, uuden oppimista ja ammattiosaston edunvalvontaa. Viimeisin Paimion sähkö- ja metallityöväen ammattiosaston hallituksen kokous oli maaliskuun puolivälissä. Nyt ei ole kellään tietoa koska tapaamme seuraavan kerran. Kokousten pitäminen erilaisilla etätyövälineillä on ollut pakollisen harjoittelun kautta välttämätöntä. Rattaat täytyy pitää liikkeessä kaikesta huolimatta.

Kevätkokouksen piti olla huhtikuun lopulla, mutta liiton ohjeistuksen myötä se siirtyy alkusyksyyn. Kaikki liiton tapaamiset ja kokoukset on peruttu toistaiseksi 30.6 saakka. Monissa perheissä oli varmasti odotettu Särkänniemen retkeilypäivää, onhan se paikka vanhemmankin väen mieleen. Tulevaisuus näyttää toteutetaanko se sitten ensi kesänä.

Nyt, kun itsellä olisi aikaa työttömänä työnhakijana työpaikkavierailuille, kaikki ylimääräiset vierailut ovat työpaikoilla kiellettyjä. Alueemme työpaikoilla on siirrytty erilaisiin vuoromalleihin ja lomautuspilvet leijuvat työpaikkojen yläpuolella. Toistaiseksi työtilanne on ollut hyvä, mutta syksy aiheuttaa epävarmuutta. Osien saatavuus, alihankkijoiden toiminta ja yleinen jatkuva epävarmuus huolestuttaa.

Itselle korona-aika on tuonut omanlaisia haasteita. Työttömänä työnhakijana avoimien työpaikkojen määrä on pudonnut valtavasti. En pidä itseäni kovin vaativana työnhakijana, mutta minusta tuntuu, että nyt on todella huono hetki olla työttömänä. Odotankin mielenkiinnolla mitä kesäkuun alku tuo tullessaan, kun työttömyyden ensimmäiset 3 kuukautta ovat takana. Passittaako TE- keskus minut jonnekin vai odotetaanko taas seuraavat 3 kuukautta kotona.

Koulujen suljettua ovensa olen toiminut myös lapsieni kotiopettajana. Aamut alkavat toisen neidin Teams-palaverilla, sen jälkeen yritän selventää vanhemmalle erityislapselle päivän kuvataidetehtävää. Molemmat opiskelevat tiiviisti nelisen tuntia ja molempia pitää auttaa ajoittain. Jonkinlainen koronalisä olisi tähänkin kotiopettajana toimimiseen suotavaa. Sinällään lasten kotona opiskelu rytmittää omaakin päivää mukavasti. Eikä ainakaan ole tekemisen puute.

Odotan jo kovasti syksyä. Kaikki peruuntuneet kokoukset ja tapaamiset on siirretty alkusyksyyn, joten silloin vapaa-aikaa ei pahemmin ole. Ehkä tämä saakin minut arvostamaan itselleni tärkeitä asioita aivan toisella tavalla.

Kirjoittanut Marika Ilola

Olen Teollisuusliiton valtuuston jäsen ja SAK:n edustajiston jäsen. Olen myös Paimion sähkö- ja metallityöväen ao ry 191 puheenjohtaja ja Salon kaupunkikehityslautakunnan varajäsen.

Asun perheineni Kuusjoella, Salossa. Harrastuksiani on retkeily, puutarhanhoito, marjastus ja tietysti AY-toiminta.

Go to Top