Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden päätökset olla neuvottelematta enää valtakunnallisia työehtosopimuksia ovat vahvasti ideologisia, Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja ja Teollisuuden Vaikuttajien ryhmänvetäjä Turja Lehtonen sanoi vappupuheessaan.
”Olen vakuuttunut, että suurin syy työnantajien uuteen linjaukseen on, että ne haluavat murtaa työehtosopimusten yleissitovuuden, vaikka ne toista juhlapuheissaan väittävät. Näiden ilmoitusten jälkeen työmarkkinoiden vakaus ja ennustettavuus ovat todella koetuksella”, Lehtonen näkee.
”Joukkovoiman ja ammattiliiton jäsenyyden merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Ammattiyhdistysliike on ensisijaisesti neuvottelujärjestö, mutta tarpeen vaatiessa otamme kovat otteet käyttöön puolustaessamme jäsentemme oikeuksia”, Lehtonen sanoi.
Lue Turja Lehtosen koko puhe:
Hyvät toverit, arvoisa vappuväki!
Vietämme jo toista kertaa vappua hyvin haastavassa tilanteessa. Korona ei ole hellittänyt otettaan, vaan Suomessakin on menossa jo kolmas aalto. Onneksi toiveita alkaa olla, että jo kesällä pääsimme viettämään normaalimpaa aikaa. Toivoa täytyy, että syksyllä emme joudu taistelemaan muuntovirusta vastaan, vaan rokotteet tekevät tehtävänsä.
Arvoisa virtuaalivapun viettäjä,
Työmarkkinoilla on menossa erittäin sumuinen ja sekavakin vaihe. Viime syksynä Metsäteollisuus ry ilmoitti, ettei se enää neuvottele valtakunnallisista työehtosopimuksista, vaan jatkossa yritykset tekevät sen itse joko yritys- tai yksikkötasolla. Kuluneen kevään aikana myös Teknologiateollisuus ry ilmoitti, ettei sekään enää solmi työehtosopimuksia. Samalla se ilmoitti perustavansa uuden yhdistyksen, joka neuvotteluita käy niitä haluaville jäsenyrityksille. Ensi syksynä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita tule puuttumaan, tästä asiasta olen koko lailla varma. On vanha sanonta, että sitä saa, mitä tilaa. Nähtäväksi jää, minkä verran tuossa sanonnassa on perää.
Todelliset vaikuttimet työnantajaleirissä ovat vahvasti ideologiset. Näyttää siltä, että siellä suunnassa halutaan horjuttaa ja haastaa palkansaajajärjestöjä. Lisäksi on päivänselvää, että erityisesti Elinkeinoelämän Keskusliitossa ja Suomen Yrittäjissä on syvä epäluulo maan hallitusta kohtaan. Tämä näkyy kovin selvästi niiden ulostuloissa ja linjauksissa.
Olen vakuuttunut, että suurin syy työnantajien uuteen linjaukseen on, että ne haluavat murtaa työehtosopimusten yleissitovuuden, vaikka ne toista juhlapuheissaan väittävät. Näiden ilmoitusten jälkeen työmarkkinoiden vakaus ja ennustettavuus ovat todella koetuksella.
Jatkossa ei tarvitse myöskään haikailla ns. vientiteollisuusvetoisen Suomen mallin perään. Työnantajat eivät ole todennäköisesti kaikkia toimiensa seurauksia pohtineet. Aika näyttääkin, kuinka sekaisin lopulta asiat tällä saadaan.
Hyvät toverit,
Uudessakin työmarkkinatilanteessa ammattiliitot neuvottelevat sopimukset jäsenilleen. Meillä on siihen täysi valmius ja koneistoa tuohon viritellään kovaa vauhtia. Ammattiliitto ei tule jättämään luottamusmiehiä eikä jäseniään yksin uudessa tilanteessa.
Jos jotain myönteistä uudesta tilanteesta hakee, niin uskon järjestäytymisasteen lähtevän uuteen nousuun työnantajaleirin toimien johdosta. Väki työpaikoilla herää viimeistään nyt siihen, että moni itsestään selvä asia tuleekin työehtosopimusten, ei työlainsäädännön kautta. Muutamia esimerkkejä näistä asioista ovat lomaraha, pekkaspäivät, sairausajanpalkka, palvelusvuosipalkkiot ja luottamusmiehen asema. Listaa voisi jatkaa pidempäänkin.
Nämä esimerkit kertovat siitä, miksi ammattiyhdistysliike pitää työehtosopimuksia kulmakivenä työehdoista sovittaessa. Toisin kuin monessa muussa maassa, meillä on perinteisesti ollut vahva sopimuspohja ja vastaavasti lainsäädännön kautta hieman vähemmän työelämää määritteleviä asioita. Joukkovoiman ja ammattiliiton jäsenyyden merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Ammattiyhdistysliike on ensisijaisesti neuvottelujärjestö, mutta tarpeen vaatiessa otamme kovat otteet käyttöön puolustaessamme jäsentemme oikeuksia.
Hyvät ystävät,
Näillä muutamilla ajatuksilla haluan toivottaa kaikesta huolimatta hyvää vappua ja voimia jokaiselle tässä poikkeustilanteessa. Vappua ei ole peruttu tänäkään vuonna!