
Metsäteollisuus ry ilmoitti torstaina 1.10 irtautuvansa työehtosopimustoiminnasta. Työehdoista sopiminen siirtyy näin yritystasolle.
Yllätys tämä mielestäni ei ollut. Asia roikkui ilmassa jo kevään TES-kierroksen aikana. Mekaanisen metsäteollisuuden neuvottelujen aikana, sekä kuukauden kestäneen lakon loppupuolella kävi selväksi työnantaja puolen tavoitteet. Sopimus solmittiin, ottakaa tai jättäkää tyylisesti, eli metsäteollisuus ry ilmoitti, että hyväksytte sopimuksen tai sopimusta ei tule.
Työnantaja puoli tavoittelee omien sanojensa mukaan kilpailukyvyn parantamista, niin että yritykset voivat sopia palkoista ja työvuoroista vapaammin. Tarkoittanee sitä, että palkankorotukset voidaan unohtaa ja tehtaiden pitäisi pyöriä myös jouluna, sekä muina pyhäpäivinä. Todellisuudessa työrauhahäiriöt tulee lisääntymään.
Nyt jos koskaan on aika koota rivit kasaan ja kuulua liittoon!
Ville Virtanen. Late-Rakenteet Oy pääluottamusmies, Teollisuusliiton valtakunnallisen nuorisojaoston jäsen, sekä Turun puuseppäin ammattiosaston hallituksen jäsen ja nuorisovastaava