Pirkanmaan Teollisuuden Vaikuttajat kokoontuivat ensimmäiseen vuosikokoukseen lauantaina 14.4.
Kokouksessa valittiin Sari Uusivirta Vaikuttajien uudeksi puheenjohtajaksi Mikko Virolaisen siirryttyä Hämeen aluetoimitsijaksi.
Kokouksen yhteydessä järjestetyssä seminaarissa perehdyttiin laajasti kansantaloudellisiin kysymyksiin liiton vastaavatutkijan Timo Eklundin johdolla. Kansanedustaja Anna Kontula selvitti sote – ja maakuntauudistusta. Vastaava järjestöasiantuntia V-P Risberg kertoi liiton ja ryhmän ajankohtaiset asiat.
Seminaarin osallistuneet tuomitsevat jyrkästi Sipilän hallituksen työväestöön kohdistamat jatkuvat kurjistamistoimet. Keskusta on kaukana Alkiolaisesta perinnöstä ja viimeistään nyt on paljastunut ”työväen” asialla olevien Kokoomuksen ja Soinin porukan todellinen karva.
Puheenjohtaja Sari Uusivirta:
”Nykyinen hallitus on pettänyt jokaisen sopimuksen, jonka se on työväestölle antanut. Kiky-sopimuksesta huolimatta työttömyysturvaa heikennettiin ja kehysriihessä suunnitelmiin astuivat voimakkaat työsuhdeturvan heikennykset, jotka koskettavat ennen kaikkea nuoria. Me emme työntekijäpuolella voi omasta puolestamme enää uskoa mihinkään lupauksiin. Neuvottelujen ja sopimusten aika on ohi. SAK:n ja ammattiliittojen on nyt vastattava voimakkaasti koko kentän voimin näihin hallituksen sodanjulistuksiin. Meillä Pirkanmaalla on totuttu siihen, että puolustamme jokaisesta työntekijää, perheenjäsentä, sukulaista, ystävää ja naapuria tarpeen niin vaatiessa. Hyvinvointivaltiossa pitää jokaisella olla mahdollisuus elää myös taloudellisesti turvattua elämää. Toki niitä hyvinvointivaltion perusteita puretaan oikein urakalla EK:n ja Suomen yrittäjien apuelimen, eli Suomen hallituksen toimesta”.