Aluekokous pidettiin 21.11 Hollolan Hirvi nimisessä maatilaravintolassa ja pienpanimossa, kokoukseen oli myös mahdollista osallistua etänä.
Aluksi Påijät-Hämeen maakuntajohtaja Päivi Leppänen kertoi meille alueen näkymistä ja SAK:n kehittämisjohtaja Juha Antila tulevista ohjelmista.
Kokouksessa käsiteltiin edellisvuosien toimintakertomus, tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja tehtiin valinnat aluetoimikunnan jäseniksi. Aluetoimikunnan puheeenjohtajaksi valittiin Pauli Karvinen. Toimikunnan jäseniksi tuli valituksi Teollisuusliiton Vaikuttajista Johanna Helminen, Juha Ulmanen ja Tommi Vanhala tehtyjen esitysten mukaan.
Ryhmän puolesta onnittelut valinnasta!