• Minna Savilahti

Minna Savilahti: ”Haluan päästä vaikuttamaan”

2023-03-05T09:27:37+02:0003.03.2023|Ajankohtaista|
Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa on vielä tekemistä, sanoo liittokokousvaaliehdokas ja varapääluottamusmies Minna Savilahti. Esimerkiksi vuorotteluvapaan ja vanhempainvapaan ehdoissa olisi parannettavaa.

Minna Savilahti

  • Varapääluottamusmies
  • Sandvik Mining And Construction Oy
  • Tampereen Teollisuustyöväen ao. 7
  • Vaalipiiri 6 / Pirkanmaa (Teknologiateollisuus, Tekninen huolto ja kunnossapito)

Nuoresta, 35 vuoden iästään huolimatta Minna Savilahti on ehtinyt työskennellä Sandvikin Tampereen tehtaalla koneenasentajana jo yli kymmenen vuotta.

– Tulin tänne ”kesätytöksi” vuonna 2008 ja sitten vuodesta 2011 olen ollut töissä yhtäjaksoisesti.

Ammattiyhdistystoimintaan Savilahti tuli silloisen Metalliliiton nuorisotoiminnan kautta. Nyt hän on siirtynyt ”aikuisten sarjaan” ja hoitaa tehtaan Sandvik Mining and Construction Oy:n Tampereen tehtaan varapääluottamusmiehen tehtäviä. Hän kuuluu myös ”seiskan” eli Tampereen Teollisuustyöväen ammattiosasto 7:n hallitukseen.

Muitakin luottamustehtäviä Savilahdelle on kertynyt. Hän istuu keskusjärjestö SAK:n edustajistossa ja sairauskassa Kelloportin hallituksessa.

Nyt Savilahti on ottanut uuden askeleen ay-urallaan ja ryhtynyt ehdokkaaksi Teollisuusliiton liittokokoukseen.

Minna Savilahti

Isot yt-neuvottelut työpaikalla saivat Minna Savilahden kiinnostumaan ay-toiminnasta ja edunvalvonnasta. ”Halusin ottaa selvää, että mistä on kysymys.”

Työnseisauksia on tarvittu

Sandvik valmistaa kallioporauslaitteita Tampereella, lähellä Nokian rajaa. Melkein koko tuotanto menee vientiin. Reilulle 700:lle tuotantotyöntekijälle on riittänyt hyvin töitä. Työntekijämäärä on ollut vahvassa kasvussa viime aikoina.

Toisin oli vuonna 2013, kun tehtaalla jouduttiin käymään isot yt-neuvottelut.

– Ne yyteet saivat minut kiinnostumaan ay-toiminnasta ja edunvalvonnasta. Halusin ottaa selvää, että mistä on kysymys. Minua askarrutti, miksi ja miten niitä neuvotteluja käydään, Savilahti muistelee ay-aktiiviksi ryhtymistään.

”Hiukan parempaa sopimusta olisin toivonut, varsinkin kun oltiin lakossakin.”

Viime vuosina Sandvikin väki on joutunut muutaman kerran ilmaisemaan mielipiteensä asioihin turvautumalla työnseisaukseen. Viimeksi oltiin liiton julistamassa kolmen päivän lakossa tes-tavoitteiden puolesta.

– Hiukan parempaa sopimusta kyllä suoraan sanoen olisin toivonut, Savilahti sanoo syntyneestä sopimusratkaisusta.

– Varsinkin kun oltiin sentään lakossakin.

Myös paikallisia työnseisauksia on Sandvikissa koettu.

– Työajoista ei päästy yhteisymmärrykseen, vaan tes:n ohjeistuksen yli käveltiin.

– Mielenilmaus sai aikaan sen, että työnantaja tuli uudelleen neuvottelupöytään ja rupesi keskustelemaan työajoista.

Minna Savilahti

”Juuri hyväksytyssä tessissä muutettiin termejä, mutta esimerkiksi isille ei palkallisia vapaita tullut yhtään lisää”, Minna Savilahti harmittelee.

Vaikuttajissa saa olla oma itsensä

Minna Savilahti on Teollisuuden Vaikuttajien ehdokas liittokokoukseen. Hänen mielestään Vaikuttajissa on parasta se, että voi olla sitä mitä on.

– Asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä eikä tarvitse ajatella, että siitä tulee jonkinlaista sanomista.

Vaaliteemoistaan Savilahti mainitsee muun muassa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen.

– Valitettavasti vuorotteluvapaan ehdot ovat huonontuneet kaiken aikaa. Myös vanhempainvapaan ehdoissa olisi parannettavaa.

– Juuri hyväksytyssä tessissä muutettiin termejä, mutta esimerkiksi isille ei palkallisia vapaita tullut yhtään lisää.

”Liiton viestintää pitäisi ehdottomasti parantaa.”

Teollisuusliittoa Savilahti haluaisi kehittää avoimempaan ja tiedottavampaan suuntaan. Liiton viestintää pitäisi hänen mielestään ehdottomasti parantaa. Hän pitää myös tärkeänä, että Sandvikin, kuten muidenkin isojen työpaikkojen, työntekijöiden ääni kuuluu jatkossa enemmän liiton päätöksenteossa.

Ay-toiminta vie Savilahden ajan niin tarkkaan, että muita harrastuksia ei hänellä juuri tällä hetkellä ole. Ellei sellaiseksi lasketa perhettä ja jääkiekko-otteluiden seuraamista.

– Asun Tampereella ja perheeseeni kuuluu avopuolison lisäksi syksyllä kouluun menevä tytär, hän kertoo taustastaan.

Teksti: Esa Tuominen
Kuvat: Jyrki Luukkonen

 

Go to Top