Meillä on tässä maassa ollut työmarkkinoilla vahva sopimisen kulttuuri, on sovittu kipeistäkin asioista yhdessä. Yleissitovissa työehtosopimuksissa on pyritty ottamaan huomioon erilaiset työnantajat ja työntekijät ja mahdolliset tarpeet erilaisille työntekemisen muodoille ja elämän tilanteille. Työlle ja sen toteuttamiselle on laadittu yhdessä ehdot ja sopimisen ovat hoitaneet kummankin osapuolen itse valitsemat sopimisen ammattilaiset. Tätä vasten on vaikea ymmärtää mikä on Teknologiateollisuuden motiivi lähteä rikkomaan yhteinen sopimuspöytä ja asettaa työnantajatkin kahteen kastiin. Niihin joilla on resurssit sopia koko työehtosopimus itse ja niihin joilla ei ole. Jokainen pikkkupaja ei ole järjestäytynyt tähänkään asti, pakotetaanko tällä yrittäjät valitsemaan puolensa, kun todennäköisyys yleissitoviin työehtoihin viedään koko teknon sektorilta.
Minun ei ole työntekijänä isommin tarvinnut vaivata päätäni kaikilla mahdollisilla työehtosopimuksen pykälillä, eikä yhdenkään työnantajani myöskään. Aika läheltä katson yrittäjänä ja työnantajana toimivan läheiseni kannalta tätä asiaa. Hänen työnantajana toimimistaan ei helpota se ettei yleissitovia työntekemisen ehtoja enää jatkossa todennäköisesti ole, vaan paikallisesti on sovittava kaikesta. Vaihtoehtoisesti hänen on pakko liittyä työnantajajärjestöön, joka pyrkii pääsemään sopijaosapuoleksi Teollisuusliiton kanssa, liiton joka on pyrkinyt tekemään yleissitovia sopimuksia tähän maahan ja takaamaan siten työrauhan. Jos yleissitovuuteen ei ole jatkossa mahdollisuutta päästä ja työrauhaa siten ei voida taata, niin onko kenelläkään motivaatiota sopia näennäistä valtakunnallista sopimusta.
Onko jokaisen järjestäytyneen työntekijän pyrittävä sopimaan itse työehdoista liiton lakimiesten kautta tai koulutetun pääluottamusmiehen avulla. Kuinka käy niiden jotka eivät ole järjestäytyneet ja joutuvat itse sopimaan kaikista työehtosopimuksiin kirjatuista asioista. Kuinka monessa työpaikassa on oikeasti resursseja repiä koko tähän astinen sopimispohja alas ja lähteä aidosti yrittämään paikallisen tai henkilökohtaisen työehtosopimuksen rakentamista työnantajan ja työntekijän välillä. Epäilen vahvasti ettei monessakaan. Työntekijänä koen ettei minulla ole edellytyksiä sopia kaikista niistä asioista joista yleissitovassa työehtosopimuksessa on sovittu, vaikka työnantajani kanssa koen hyvin toimeen tulevani ja työpaikalla minua kohdellaan reilusti. Kaikilla asia ei ole näin hyvin. Työehtosopimus ja edunvalvonta on parasta mitä liitto on eteeni tehnyt. Jatkossakin luotan, että voin antaa työehtojeni neuvottelemisen osaavampiin käsiin.
Mutta kuinka käy niiden työntekijöiden ja työnantajien, jotka eivät kuulu omien viiteryhmiensä liittoihin. Pahoin pelkään että näissä tilanteissa vahvin voittaa ja oikeaan neuvotteluyhteyteen ei päästä, sopu työntekemisen ehdoista voi jäädä saavuttamatta. Siinä tilanteessa työrauha on uhattuna ja siten molempien osapuolien kohdalla toimeentulo/elinkeino on vaarassa. Teknologiateollisuus ja Mekaaninen metsäteollisuus asettaa monet pienyrittäjät ja näiden yrittäjien työntekijät pahaan tilanteeseen, kun valtakunnallisia sopimuksia ei enää haluta tehdä, tässä saatetaan menettää työrauha ja vakaat työmarkkinat pitkäksi aikaa rikkomalla neuvottelun ja sopimisen kulttuuri työmarkkinoilta.
Repiminen ja hajottaminen ei vie työmarkkinoita eteenpäin. Järjestäydytään ja sovitaan pelisäännöistä yhdessä yleissitovilla työehdoilla, jotta kaikilla tässä maassa on samat edellytykset elämään. Samat edellytykset tehdä työtä.
Johanna Helminen, Jokioisten Metallityöväen ao 02 sihteeri
