Töihin, mutta millä hinnalla?

Teollisuusliiton Pirkanmaalaisen edustajan Minna Savilahden puhe SAK:n edustajiston kokouksessa 25.8.2020:

Kuluva vuosi on ehtinyt tarjoamaan jos jonkinlaisia käänteitä. Koronan aiheuttama pahin shokki keväältä on saatu jotenkuten hoidettua ja pikkuhiljaa on palauduttu kohti normaalimpaa elämää. Tilanne ei ole silti todellakaan ohitse ja vaikutukset ulottuvat vielä pitkälle. Kotitaloudet ovat ahtaalla, kuten myös yritystoiminta on ollut monella alalla haastavaa ja jopa täysin pysähdyksissä. Suuri haaste yrityksille on ollut kysynnän puute, joka toivottavasti kuitenkin palautuu tulevaisuudessa takaisin uomiinsa. Olemme joutuneet elämään tilanteessa, jossa ei ole ollut tietoa, miten ensi viikolla toimitaan tai mitä säännöksiä noudatetaan. Vuosi 2020 on ollut monille hyvin raskasta sekä taloudellisesti että henkisesti.

Pian koittaa aika, jolloin mediassa aletaan kunnolla heittelemään näkemyksiä Koronan aiheuttaman laskun hoitamiseksi. Tähän kriisiin ei ole kukaan syyllinen, mutta maksajat pitäisi löytää. Väläytelty on mm eläkeputken poistoa, vuorotteluvapaasta luopumista, työttömyysturvan heikentämistä, kansainvälisen rekrytoinnin nostoa..

Työttömyysluvut ovat nousussa ja mm lomautuksia on paljon. Työttömyysaste, eli työllisten prosenttiosuus samanikäisestä väestöstä, halutaan paremmaksi. Työllisen määrittelyksi kuitenkin riittää se, että henkilö on tutkimusviikolla tehnyt ansiotyötä vähintään yhden tunnin. Jo tammikuussa 2020 Yle uutisoi, että Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää ja 200 000- 400 000 ihmistä, jotka eivät ajoittain tule palkallaan toimeen. Palkkatyököyhyyteen ajavat osa-aikatyöt, nollatuntisopimukset ja vuokratyö sekä erityisesti se, ettei kokoaikatyötä ole yksinkertaisesti kaikille tarjota. Useamman työn yhteensovittaminen vaatii työntekijältä paljon aikaa ja resursseja etkä siltikään saa välttämättä itseäsi ja perhettäsi elätettyä. Mieltä ei paljoa siinä vaiheessa lämmitä parempi työllisyyslukema, kun joutuu työnteosta huolimatta täyttelemään tukihakemuksia.

Tilanteeseen ei myöskään auta esimerkiksi kansainvälinen rekrytointi, jossa takana piilee palkkojen polkeminen. Työnantajat haluavat halpatyövoimaa, joille voisi maksaa alle työehtosopimuksessa sovitun minimin. Eläkeputken eli lisäpäivien poistaminen ei myöskään lisää työllisyyttä, vaan päinvastoin saattaa pidentää joidenkin nuorten työllistymistä. Tällä hetkellä oma vanhuuseläkkeeni olisi alkamassa 67-vuotiaana. Vuorotteluvapaan poistaminen on huono ajatus, koska silloin työntekijän tilalle palkataan nimenomaan työtön työnhakija ja vapaille jäävä pääsee hetkeksi hengähtämään kesken pitkän työuransa. Tämän vapaan ehdot ovat tosin karanneet ja heikentyneet niin paljon, että sen käyttäminen on vähentynyt. ”Inhimillisenä” esitetty ajatus ansiosidonnaisen päivärahan maksamisesta myös niille, jotka eivät kuulu mihinkään työttömyyskassaan, on yksi keino heikentää sekä ammattiyhdistysliikettä että työttömyysturvan kestoa ja määrää. Jos minä en osta itselleni vakuutusta, mutta sinulla on sellainen, niin kai minunkin vahingot sitten korvataan?

Tulossa on mielenkiintoinen loppuvuosi ja nähtäväksi jää, mitä muutoksia se on tuomassa tullessaan. Työntekijöiden kustannuksella ja raipalla ei kuitenkaan tulevaisuutta rakenneta. Muutokset eivät ole aina pahasta ja elämä on kompromisseja, mutta meidän pitää kuitenkin jaksaa pitää yhtä ja olla tarvittaessa valmiita vähän vääntämäänkin. Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä ei ole työehtojen heikentäminen, mutta se vaatii taakseen jäsenistön ja rohkeat päättäjät.

Talkoot on ohi!