Ammattiliitto ei voi olla hiljaa

teemu.valliSuomalainen yhteiskunta elää historiallisia aikoja. Olemme viimeisen kuluneen vuoden aikana saaneet -tai joutuneet- todistamaan harvinaisen röyhkeää hyökkäystä, joka on kohdistunut koko hyvinvointiyhteiskuntana tunnetun maamme perusarvoja ja instituutioita vastaan.

Tietenkään asiaa ei ilmaista näillä sanoilla. Vaan puhutaan kilpailuloikasta ja kilpailukyvyn ylläpitämisestä, kestävyysvajeesta tai rakenneuudistuksista. Olemme jatkuvassa markkinakonfliktissa: kriisissä johon ei ole keksitty muita kuin kurjistavia ja leikkaavia parannuskeinoja. Keinoja, jotka ennen pitkää näännyttävät potilaan. Toisin sanoen olemme keskellä sitä markkinatalouden pudotuskilpaa johon meitä määrätietoisesti on ajettu koko tämän vuosituhannen ajan.

Iso osa tässä uudelleenjärjestelyssä on yhteiskunnallisten instituutioiden alasajo ja heikentämäinen: koulutuksessa, terveydenhuollossa, sosiaaliturvassa ja niin edespäin. Nämä kaikki leikkausten kohteet eli ”ne oikeat” saavutukset voidaan lukea kuuluvan siihen suureen kertomukseen jota hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsutaan. Olemmeko aidosti luopumassa vuosikymmenten työstä, josta olemme syystäkin olleet ylpeitä?

Siltä voisi vaikuttaa, kun tarkastelee vasemmistopuolueiden ahdinkoa tai sitä kiihtyvää tahtia, jolla yritykset saneeraavat ja ulkoistavat ulosmittaavat ja leikkaavat. Veropohja supistuu. Palvelut heikkenevät. Mahdollisuudet vähenevät.

Toki rahalla saa — siitähän ei ole koskaan ollut epäilystä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on tähän mennessä kuitenkin ajateltu jotenkin suuremmin: että kaikilla olisi mahdollisuus, siis niillä pienimmilläkin ja vähävaraisimmilla. Tässä meidän kovenevassa ja julmistuvassa asenneilmapiirissämme nämä perustavat vasemmistolaiset eetokset ovat saaneet lakerikengästä mojovasti munilleen. Aina ihan viime päiviin saakka.

Nyt ilmassa on muutoksen tuntua: kaikki alkoi syksyisestä mielenilmauksesta hallituksen sanelupolitiikkaa vastaan. Viikko viikolta politiikkaan on tullut terveellä tavalla kamppailun tuntua. Ammattiliitot ovat nousseet eturiviin ja sille paikalle missä meidän pitääkin olla: puolustamassa hyvinvointivaltion keskeisiä periaatteita ja sitä oikeaa yhteiskuntasopimusta. Ei Sipilän halpaa väärennöstä vaan yhdessä sopimista.

Tämä orastava muutoksen tuuli edellyttää kuitenkin meiltä -työläisiltä/perusduunareilta- jotain, joka on uinunut ja ja ollut piilotettuna. Se vaatii Solidaarisuutta. Sitä yhteenkuuluvuuden, yhteisvastuun ja tasa-arvon tunnetta, mikä konkretisoituu jäsenyydessä ammattiyhdistyksessä ja sen kattojärjestöissä. Työ on poliittista. Tämä meidän pitää muistaa. Se, millä ehdoilla ja määritelmillä se tapahtuu, on meidän käsissämme. Siksi maksamme jäsenmaksua. Emme ainoastaan saadaksemme ansiosidonnaista vaan muuttaaksemme elämisemme ehtoja ja vaikuttaaksemme. Ollaksemme mukana. Tehdäksemme tästä maasta itsemme näköisen.

Metallin Vaikuttajat ovat konkretisoineet tavoitteet vaaliteemoihin. Isoihin ja merkittäviin tavotteisiin. Niiistä saa hyvän otteen ja niistä on hyvä pitää kiinni. Niissä on oikeaa idealismia ja pohjaa hyvälle politiikalle.

Meidän pitää tarttua näihin tavoitteisiin. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin se, että me päätämme. Nämä ovat meidän asioitamme. Ainoa oikea yhteiskuntavakuutuksemme on ottaa osaa itse. Voimme saavuttaa sen olemalla osa ammattiliittoa, toimimalla tavoitteellisesti työmailla ja yhteisössä. Ennen muuta käytä ääntäsi Metallin liittokokousvaaleissa!

Teemu Valli, AO 007