Työehtosopimuksen merkitys luottamusmiehen näkökulmasta

Historia

Työehtosopimuksen tarina alkaa aina vuodesta 1900 jolloin ensimmäinen palkkaukseen liittyvä tariffi näki päivänvalon kirjapainoja koskien. Vuosisadan saatossa on sopimukset muovautuneet vastaamaan sen alan tulosta ja tapaa tehdä työtä mitä sopimus koskee. Esimerkiksi jos työtä tehdään öisin on sen ehdoista sovittu sopimuksessa, ja jos taas esimerkiksi tuotannon tulee pyöriä jokaisena viikon ja vuoden päivänä on se todennäköisesti sopimuksessa käyty läpi joka sopimuskierroksella. Palkkauksen periaatteissa näkyy, kuinka suurta osaa palkkakustannukset alalla näyttelee. Palkat on paremmat korkean katteen aloilla joissa myös esimerkiksi koulutusvaatimukset ovat korkeammat kuin pulkkituotannossa. Sopimuksissa näkyy niin koti, uskonto kuin isänmaakin. Erilaiset sosiaaliset määräykset ovat mahdollistaneet tavalliselle työntekijälle perheen perustamisen, kirkolliset pyhät vapaapäivinä uskonnon harjoittamisen ja erilaiset palvelusvuosista palkitsemiset kannustavan palkkauksen lisäksi on ammattitaitoisen työvoiman pitänyt kotimaassa. Työnantaja on saanut sopimuksen kautta vakautta, sitoutunutta työvoimaa sekä selkeämpää kilpailua eri yritysten välillä. Valtion talous taas on riittänyt hyvinvointiyhteiskunnan luomiseen ja ylläpitämiseen koska kustannuksiin on osallistunut myös työnantajat erilaisissa elämänvaiheissa. Sopimusten synty sekä niiden ylläpito on ollut yhteistyötä joko aiemmin kolmikannassa ja nykyään kahden palkanmaksajien ja palkansaajien kesken valtion vetäydyttyä kuviosta. Historia pitää sisällään erimielisyyksiä ja taisteluja mutta myös aitoa yhdessä sopimista.

Nykyhetki

Yleissitovan työehtosopimuksen vaikutus Suomelle on ollut suuri. Sopimus on edesauttanut hyvinvointiyhteiskunnan syntyä sekä pitänyt huolen, niin vahvoista kuin heikoistakin. Yleissitovana ehdot, kun ovat kuuluneet kaikille. Tänä päivänä sen sijaan että sopimuskulttuuria pidettäisiin arvossa ja yllä niin päätään nostaa erilaiset rimpuilut siitä eroon. Kierros kierrokselta sopimusten synty on vaikeutunut viime vuosina, ja heikennyslistat olleet pidempiä kuin saavutukset. Käänteentekevänä vaikuttajana taannoinen kilpailukykysopimus, jolla ahdistettiin työläinen tekemään sitä samaa työtä mitä normaalisti tekee, mutta ilmaiseksi. Kilpailukykysopimuksen sekä valtion hallituksenkin uhkaileman pakkolakipaketin vaikutus näkyy vielä pitkään sopimuskulttuurissa ja yhteistyössä. Arpien parantuminen vaatisi ponnisteluja yhteistyön ja luottamuksen saralla, mutta reaktiot palkanmaksajien puolelta ovatkin olleet päinvastaiset. Kollektiiviseen ja yleissitovaan sopimukseen pettyneenä ratkaisuksi ollaan luomassa järjestelmää, jossa tuhannet työpaikat tekisivätkin sopimuksensa itse. Sen sijaan siis, että yhdellä sopimisella saataisiin sorvit pyörimään Hangosta Inariin niin sopimukset vääntäisikin jokainen työpaikka itse. Asiat kun tulee sopia paikallisesti kuulemma. Olen reilun vuosikymmenen ollut seesteistä aktiivisemmin kiinnostunut työehtosopimuksen sisällöstä eli suomeksi toiminut luottamusmiehenä. Tuona aikana en koskaan, saati milloinkaan ole törmännyt ongelmaan etteikö paikallista sopimusta voitaisi tehdä myös työehtosopimuksen pohjalta, mutta huononnusta ei saa tehdä. Siinä lienee tämän päivän tilanteen se oikea asian laita. Työuria pitäisi pidentää, eläkeikää nostaa, eläkeläisiä sekä nuoria työllistää, ja syntyvyyskin kohentaa samaan aikaan kun työehdoista pitäisi sopia huonommin. Yhtälönä tuo edellä mainittu on sellainen, ettei riitä kaltaiseni keskivartalolihavan pääluottamusmiehen matematiikka mutta ei tunnu riittävän korkeampienkaan virkamiesten.

Tulevaisuus

Ilman yleissitovaa työehtosopimusta, näyttää tulevaisuus hyvin epävarmalta, ja sekavalta. Kuinka ostovoima pidetään inflaation tahdissa tai uusien työnantajien tulo alalle mahdollistetaan, jos asiat on paikallisesti sovittava. Kuinka kilpailu pidetään rehtinä ja myös heikommat selviytyy. Tilanne herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia tällä hetkellä. Lopuksi nostaessani katseen tulevaan toivoisin valon vielä syttyvän päättävissä päissä ja sopimuskulttuurissa jatkettaisiin kuin jo yli sata vuotta on jatkettu, yleissitovasti. Vain siten uusiutuvan raaka-aineen lisäksi myös työelämällä on tulevaisuus.

Lauri Sallila

Kirjoittaja työskentelee päätoimisena pääluottamusmiehenä mekaanisessa metsäteollisuudessa sekä on TES-neuvottelukunnanjäsen