Ilpo Haaja: ”Leikkaukset eivät koske kaikkia”

Miljonääreiltä kolmen ässän hallitus ei ole leikkaamassa juurikaan. Osingot ovat tänäkin vuonna melkoisen suuret. Puhutaan noin 11 miljardista. Olisi toki oikein, että osingonjaon verojenmaksu olisi progressiivista. Näinhän ei ole vaan tasaveroa kannetaan tässä tapauksessa. Insinööri Sipilä ei ole missään vaiheessa sanallakaan maininnut, että osingonsaajiltakin voisi jostakin leikata esim. muokkaamalla lakeja.

Työttömyys on varmasti surkein asia, mitä tällä hetkellä on tässä maassa. Työttömyyttä hoidetaan meidän ostovoiman laskulla palkkoja alentamalla 3 ässän mielestä. Ulkomaalaisetkin porvarit tulevat ja sijoittavat Suomalaiseen teollisuuteen sankoin määrin, kunhan vain suostumme laskemaan palkkojamme, kuuluu heidän paatoksellinen saarnansa. Tämähän ei tietenkään pidä millään lailla paikkansa. Ei tänne ole suuremmissa määrin kukaan sijoittamassa latiakaan, mukamas työpaikkoja luoden.

Teollisuutta on vahvasti rakennettava valtionkin tuella. Työttömissä kyllä taatusti löytyy loistavia keksijöitä koulutetuista vähemmänkin koulutettuihin. Annetaan heille pysyvä mahdollisuus, vaikka muutaman kerran saattaisivatkin epäonnistua. Keksintämyssyt päähän valtion rahoituksella ei ainoastaan yksityistä tukien, niin kuin nyt on tahtotila. Sekamarkkinataloudellisempaa ajattelua yhä enemmän valtion tai kunnan järjestämää teollisuutta ylläpitäen. Yksityisestikin sopii toki yrittää, mikäli se työllisyyttä parantaa, vaikka se ei nyt yksin autakkaan. Järeämmät toimet tarvitaan.

Pääluottamusmies, Ilpo Haaja Arctech Helsinki

LIITTOKOKOUSVAALIEHDOKAS #36